Loppu syksy oli niin työn täyteinen että aika eikä oikein voimiakaan jäännyt tänne kirjoitella.Lisäksi koneemme yhteydet pätkivät yhtenään.Nyt uusi netti liittymä joka toimii hyvin:)
Paljon on ideoita kertynnyt ja niitä alamme toteuttamaan kevään aikana.
Koska yksi toiminta ajatus on että kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus päästä hevosen hoitamista opettelemaan.Otin ensimmäiseksi "tapahtumaksi"tänä vuonna kahtena lauantaina pidettävän hoitajakurssin.
Ensimmäinen kerta on pidetty ja ensi lauantaina on tulossa toinen kerta.Kovasti on innostusta riittännyt.Kurssin pääteemana on korostaa hevosen hyvää kohtelua sekä hoitoa.Myös turvallisia työskentely tapoja korostamme kovasti.
Tammikuussa tallile tuli uusi hoitohevonen.Joka onkin sopeutunnut erinomaisesti viettämään päivänsä Mantan ja Pojun kanssa.
Lampaistamme pikkuisin kuoli tapaturmaisesti ennen Joulua.Ensin vatsa vaivoja ja eläinlääkärikin teki ison työn jotta saisimme pikkuisen kuntoon.Asusteli meillä sisällä viikon "teho"hoidossa.Välillä olikin jo aika hyvä mutta voimat eivät sittenkään riittäneet.
Muut eläinlaumamme jäsenet voivat mainiosti.Ja nähtäväksi jää mikä eläin on vielä tulossa asustamaan kissankulmalle;)